Mummi- ja vaarikoulutus

MLL Varsinais-Suomen piiri kouluttaa mummeja ja vaareja etäyhteyden avulla vapaaehtoistehtäviin. Koulutuksen yhteydessä on kahvitarjoilu. Koulutukseen osallistuminen ei edellytä yhdistyksen jäsenyyttä tai mitään erityisiä taitoja. Riittää kun tulet paikalle ja kerrot olevasi kiinnostunut vapaaehtoistehtävistä lasten parissa. Löydämme varmasti sinulle mieleistä tekemistä!

Meidän yhdistyksessämme etenkin perhekahvilan apukädet olisivat tarpeen: vauvan sylissäpitoa sillä aikaa kun vanhempi kokoaa itselleen aamiaisen, satujen lukemista, palapelin kokoamisapua tai askartelujen kanssa avustusta, vain mielikuvitus on rajana! Joskus myös juttuseura ja kuulumisten vaihto aamiaispöydässä voi olla jollekin vanhemmalle arjen pelastus. Lisäksi haaveilemme luontomummista tai -vaarista, joka haluaisi jakaa tuntemustaan paikallisesta luonnosta lasten kanssa järjestämällä yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa tai itsenäisesti luontoretkiä.

Vapaaehtoistyö lasten parissa antaa onnistumisen ja merkityksellisyyden kokemuksia. Lisäksi se rakentaa paikkakuntiemme yhteisöllisyyttä, kun eri sukupolvet pääsevät tapaamaan toisiaan mukavan tekemisen parissa.

Ilmoittaudu mukaan viimeistään 20.9. alla olevalla lomakkeella tai puhelimitse Elisalle (p. 050 4925 965). Tapahtumaan voi osallistua myös ilmoittautumatta, mutta tarjoiluja ja materiaaleja varataan ensisijaisesti ilmoittautuneille.

Kuva: Elias Lahtinen